Karkeakarvainen mäyräkoira

Historia

Kuten useiden rotujen kohdalla, myös mäyräkoiran sanotaan olevan hyvin vanha rotu. Kerrotaan, että tämän rodun esi-isiä on esiintynyt Egyptissä, Perussa ja Meksikossa jo noin 4000 vuotta eKr. Kuningas Thomes III:nen hautamerkissä, n. 1450 eKr., on kaiverrus mäyräkoiraa muistuttavasta koirasta, joka ilmeisesti oli hovin suosikki. Bulakin museossa puolestaan on hautataulu Egyptin hallitsijasta, Antifaa II:sta. Taulussa kuninkaan jaloissa on neljä koiraa, joista yksi muistuttaa mäyräkoiraa. Koiran kutsumanimi oli ”Tekal”, joka muistuttaa suuresti saksankielistä mäyräkoiraa tarkoittavaa sanaa ”Teckel”. Ilmeisesti nämä koirat ovat olleet silloisten vinttikoirien lyhytjalkaisia muotoja, joita kehittyi mutaation kautta.

1500-luvulta on tehty havaintoja mäyräkoirista kirjallisuuden perusteella. Kirjallisuudessa mainitaan kaksi eri mäyräkoiratyyppiä. Toinen on lyhytkarvainen ja käyräraajainen. Toinen puolestaan on karkeakarvainen ja suorajalkainen. Koirilla oli mm. luonne-eroja. Suorajalkainen oli liikkuvampi maan päällä, rajumpi hyökkäyksissään ja täten helpommin väsyvä. Käyräjalkaista versiota pidettiin sopivana mäyrän metsästyksessä. Uskottiin, että jalkojen asennolla oli merkitystä luolatyöskentelyssä.

Nykypäivän mäyräkoiran jalostustyö on tehty Saksan alueella. Nykyisten Itävallan ja Etelä-Saksan alueilta on löytynyt mäyräkoiran tyyppisten koirien luurankoja. Keskieurooppalaisista ajokoirista (mm. Deutsche Bracken) jalostettiin koiria, joita voitiin käyttää maanalaiseen metsästykseen.
Kerrotaan myös, että mäyräkoiralla, varsinkin karkeakarvaisella, voi olla yhteys saksalaiseen majavakoiraan, ”Biharhunt”. Eri turkinlaatujen kehityksestä on eriäviä mielipiteitä. Sanotaan, että alkumäyräkoira olisi ollut lyhytkarvainen ja karkea- sekä pitkäkarvainen muunnos olisivat kehittyneet risteytysten ansiosta. Karkeakarvaisesta mäyräkoirasta sanotaan, että se olisi jalostettu saukkokoiran ja lyhytkarvaisen mäyräkoiran risteytyksestä. Toisaalta väitetään, että kaikki karvanlaadut ovat kehittyneet mutaatioiden kautta alkumäyräkoirasta, jolla oli karkeampi ja pidempi karva kuin nykypäivän lyhytkarvaisella mäyräkoiralla.

Myöhäisemmässä vaiheessa on tehty risteytyksiä mäyräkoiran jalostustyössä. Tätä on kuitenkin tapahtunut varmasti myös jo aikaisemmin. 1800-luvulla karkeakarvaisia mäyräkoiria jalostettiin järjestelmällisesti. Karkean turkin aikaansaamiseksi kasvatustyössä käytettiin snautseria ja dandiedinmontinterrieriä. Jalostuksessa on käytetty myös lyhytkarvaisia mäyräkoiria, ja osa kasvattajista suosi voimakasta sisäsiitosta.

Vuonna 1836 kirjallisuudessa mainitaan ensimmäisen kerran kaikki mäyräkoiramuunnokset karvanlaatuineen. Versioita oli yhteensä seitsemään. Joukkoon kuului esimerkiksi laikullinen muunnos. Mäyräkoiralla tuli olla suuri pää, tasainen otsa, pitkä kuono ja hyvin pitkä runko. Raajojen tuli olla lyhyet ja edestä ulkokierteiset. Hännän täytyi olla paksu, turkin lyhyt ja värin musta punaisin merkein.

Toisaalta sanotaan, että ajatus pienikokoisten mäyräkoirien kehittämisestä kaniininmetsästykseen ja maatilojen jyrsijöiden hävittämiseen syntyi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Saksassa. Kaniinimäyräkoiraa tavoiteltaessa syntyi kuitenkin yksilöitä, jotka olivat normaalikokoisia pienempiä, mutta kaniinimäyräkoiria suurempia. Oli siis nimettävä vielä yksi kokoryhmä, kääpiömäyräkoirat. Ensimmäiset pienoismäyräkoirat löytyvät omana ryhmänään vuoden 1902 kantakirjasta. Kaikki nämä yhdeksän koiraa olivat syntyneet normaalikokoisista vanhemmista. Todennäköisesti pienempiä mäyräkoiria oli kuitenkin ollut olemassa jo aiemmin.

1. maailmansodan jälkeen karkeakarvaisten kantaa alettiin jälleen rakentaa uudestaan, niin syntyi uros, Klausernes Mentor, jolla oli suuri vaikutus karkeakarvaisten kantaan. Niin myös Pohjoismaissa. Esimerkiksi Sports –kenneli käytti koiraa Sports Kicki nartulle kahdeksan kertaa. Jalostuksessa käytettiin edelleen mukana lyhytkarvaisia mäyräkoiria. Näin saatiin poistettua rodusta snautserille ja dandiedinmontinterrierille tyypillisiä piirteitä. Eri karvanmuunnosristeytykset kiellettiin, niin Saksassa kuin myöhemmin Suomessakin. Nykypäivänä ajattelu on palautunut taaksepäin ja roturisteytyksien käyttämistä on alettu sallia ilman poikkeuslupia.
Rodun kotimaan rotujärjestö Deutsche Teckelklub (DTK) kuten myös eurooppalainen kattojärjestö WUT, ovat katsoneet, että koko- ja karvanlaatumuunnoksia on jalostettava toisistaan erillään, ellei risteyttäminen ole muunnosten terveyden kannalta välttämätöntä. Pohjoismaissa käytännöt vaihtelevat. Ruotsissa ja Norjassa karvanlaatu- ja kokomuunnosristeytykset ovat olleet jo pitkään vapaasti toteutettavissa. Tanskassa kokomuunnosten risteytys karvanlaatujen sisällä on sallittua. Näihin päiviin saakka Suomessa kaniini- ja kääpiömäyräkoirien risteyttäminen saman karvanlaadun sisällä on ollut sallittua. Eri karvanlaatuja on saanut risteyttää ainoastaan Suomen Kennelliiton antamalla poikkeusluvalla, samoin kuin kääpiöitä ja normaalikokoisia mäyräkoiria.
1.1.2013 tuli voimaan uusi koirarekisteriohjeen rotukohtaisiin erityisohjeisiin tehty muutos. Se koskee mäyräkoirarotujen vapaata risteyttämistä. Tämän päivämäärän jälkeen vapaa risteyttäminen on mahdollista kahta poikkeusta lukuun ottamatta: 1) Karkeakarvaisen mäyräkoiran risteyttäminen pitkäkarvaisen mäyräkoiran kanssa (kaikki koot) on kielletty. 2) Kaniinimäyräkoiran astuttaminen normaalikokoisella mäyräkoirauroksella on kielletty (kaikki karvanlaadut).


Suosio

1840 vuoteen mennessä kantakirjaan oli rekisteröity yhteensä 45 mäyräkoiraa. Vuonna 1879 laadittiin rotumääritelmä ja se on pysynyt lähes muuttumattoman nykypäivään saakka. 1888 perustettiin Deutsche Teckelklub e.V. Kerho järjesti erikoisnäyttelyitä ja keinoluolakokeita. Vuoteen 1890 mennessä oli rekisteröity 386 lyhytkarvaista, 3 karkeakarvaista ja 5 pitkäkarvaista mäyräkoiraa.

Mäyräkoiria on kasvatettu jo vuosikymmeniä kolmena eri kokomuunnoksena, normaalikokoinen, kääpiö- ja kaniinimäyräkoira.

Suomen olosuhteissa ei voida puhua karkeakarvaisen mäyräkoiran jalostuksesta kuin vasta 1937 vuodesta lähtien. Yksittäisiä rekisteröintejä oli tehty jo kuitenkin aiemmin. Karkeakarvaisten mäyräkoirien kasvatuksessa pioneereina toimivat eläinlääkäri Johan Brüning sekä luutnantti Gunnar Waselius. Heidän kennelnimensä olivat von Jonien ja av Svartå. Brüning toi Suomeen uroksen, Klackens Erdman ja nartun Fina von Tiedetberg ja Waselius puolestaan tuotti koirat Mintax Mönne ja Mintax Bonnie.
1940-luvulla vaikuttaneet av Skäribo – ja Davidsnäs  -kennelit muodostavat perustan vanhalle suomalaiselle karkeakarvaiskannalle. Ne vaikuttavat yhä edelleen monissa suvuissa. Myöhempää aikaa ajatellen merkittävimpiä vanhoja kasvattajia ovat rouva Greta Krogius av Fata Morgana –kennelillään. Kennelin kantanarttu oli Trulsa av Davidsnäs.

Karkeakarvaisten koirien jalostus oli laajempaa kuin lyhytkarvaisten koirien. Koiria tuotettiin eri vuosikymmenten aikana Saksasta sekä Ruotsista, ja tuonti on pohjautunut eri sukuihin. Osa on jäänyt vaikuttamaan mäyräkoirien sukutauluihin voimakkaasti, kun taas osa on hävinnyt ilman sen kummempaa merkitystä jättämättä.

Pienoismäyräkoirat ovat saaneet Suomessa jalansijaa huomattavasti normaalikokoisia myöhemmin. Pitkäkarvaisten pienoismäyräkoirien tuonti alkoi 1950 –luvulla, mutta lyhyt- ja karkeakarvaisten vasta myöhemmin, 1970-luvulla. Suomalaisiin pienoismäyräkoirakantoihin ovat vaikuttaneet sekä maahan tuodut että normaalikokoisista vanhemmista syntyneet pienikokoiset mäyräkoirat. Alkuaikoina kasvatustyötä tehtiin kannan kapeudesta johtuen karvanlaatu- ja kokomuunnosristeytysten avulla.

Karkeakarvaisen mäyräkoiran jalostuksessa oli pitkä taantuma-aika, kunnes suosio nousi huippuunsa viime vuosituhannen lopussa. Useita vuosikymmeniä mentiin eteenpäin muutamien runsaasti käytettyjen tuontiurosten varassa. Osa niistä on periyttänyt toivottuja ominaisuuksia ja osa valitettavasti ei-toivottuja. 1980-luvulla Suomessa oli ulkomuodoltaan ja käyttöominaisuuksiltaan korkeatasoinen karkeakarvainen mäyräkoirakanta. Jalostusta kuitenkin varjosti runsaasti käytettyjen urosten mukana saapunut PRA-silmäongelma. Ongelman toi esiin sukusiitoksen käyttö.

Mäyräkoiran nykyinen suosio perustuu sen monipuolisuuteen. Mäyräkoira voi olla samaan aikaan ns. kotikoira, metsästyskoira kuin näyttelykoirakin.  Käyttöominaisuudet ovat pysyneet tallella, luonne on miellyttävä ja ulkomuoto on rodunomainen. Ulkomuodossa on kuitenkin vaihtelua. Kannan koko on kasvava, ja jalostusmatadorien käytöstä on luovuttu. Silti useampia yksilöitä olisi käytettävä jalostukseen.


Harrastukset

Mäyräkoira on monipuolinen harrastuskoira. Lyhyistä sääristään huolimatta se jaksaa liikkua siinä missä omistajansakin. Mäyräkoiraa pidetään vahvasti metsästävänä rotuna. Siihenhän se on luotu. Mäyräkoiria pidetään nykyään paljon pelkästään kotikoirina. Mäyräkoira on kuitenkin aktiivinen rotu, joten sen kanssa kannattaa harrastaa edes jotakin. Jos kotikoiran kanssa ei harrasteta käyttölajeja ilman kokeissa käyntiä, niin sitten jotakin muuta. Mäyräkoiria näkee jo agility- ja TOKO-kentilläkin. Toki jos tällaisia harrastuslajeja miettii kovin tosissaan eli kisasijoitukset mielessä, niin kannattaa harkita, olisiko joku muu rotu soveliaampi harrastuskaveri. Metsästykseen liittyvien harrastuksien ulkopuolelta mäyräkoirien kanssa voi tietenkin käydä myös näyttelyissä.

Normaalikokoisia mäyräkoiria voi käyttää ajavana, jäljestävänä, noutavana ja hakevana koirana ja/tai luolakoirana. Myös pienempiä kokomuunnoksia käytetään osaan lajeista. Ajavat koirat etsivät riistaeläimen, karkottavat sen liikkeelle ja ajavat sitä haukkuen. Mäyräkoira voi ajaa jäniksiä, kettuja, metsäkauriita ja hirviä. Kaikista mäyräkoirista ei kuitenkaan ole ajureiksi, sillä joiltakin yksilöiltä uupuu kyky ajaa riistaa haukkuen. Suppean ja hitaan työskentelytapansa vuoksi mäyräkoira sopii hyvin pienten metsästysmaastojen ajokoiriksi. Ajoharrastuksessa mäyräkoirista suosituin on normaalikokoinen karkeakarvainen mäyräkoira. Hyvällä ajavalla mäyräkoiralla on fyysistä voimakkuutta sekä sitkeyttä ja kuuluva, sointuva ääni. Mäyräkoiran tulee olla yhteistyöhaluinen ohjaajansa kanssa.

Jäljestävä koira etsii metsästyksessä tai autokolareissa haavoittuneita riistaeläimiä. Etupäässä etsittävät eläimet ovat hirviä. Hyvä jälkikoira keskittyy työskentelyyn ja unohtaa muun riistan olemassa olon. Koiran tulee edetä verijälkeä pitkin reipasta kävelyvauhtia. Vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeen (VAHI) tarkoituksena on selvittää koiran ja ohjaajan kyky seurata vahingoittuneen riistaeläimen jälkiä. Kokeeseen osallistuva koiranohjaaja antaa suostumuksensa siihen, että hän on viranomaisten käytettävissä vahingoittuneiden hirvieläinten jäljestämistilanteissa.
Jäljestystä voi harrastaa myös MEJÄ-muodossa eli metsästyskoirien jäljestämiskokeessa. Metsästyskoirien jäljestämiskokeen tarkoituksena on selvittää koiran kyky seurata haavoittuneen riistaeläimen verijälkeä. Jäljestämistä voi harrastaa myös ilman kokeisiin menoa. Kokeessa metsään vedetään verijälki, jota koira seuraa itsenäisesti ohjaaja perässään. Koira on kiinni kuuden metrin pituisessa jäljestysnarussa. Luokan mukaan jäljen ikä on joko 12 tai 18 tuntia vanha.

Mäyräkoiria voi käyttää kumppanina vesiriistaharrastuksessa. Kokeen tarkoituksena on todeta luolakoirien taipumukset vesilinnun metsästyksessä. Kokeessa selvitetään koiran halu hakea, noutaa ja jäljestää vesiriistaa.

Mäyräkoiria käytetään metsästäessä kettuja, supeja ja mäyriä maanalaisista luolista. Haukkuen ja hyökkäyksiä tehden luolakoira pakottaa saaliin ulos luolasta, jolloin metsästäjä pääsee ampumaan saaliin. Jos koira ei saa karkotettua riistaa ulos luolasta, niin se voi yrittää tappaa saaliin. Pystyäkseen hyvään työhön mäyräkoiran täytyy olla hallitsevainen, sisukas ja rohkea, mutta ei kuitenkaan tyhmänrohkea. Monet luulevat, että luolakoirat ovat aggressiivisia. Ihmisiä kohtaa aggressiiviset mäyräkoirat ovat usein arkoja pelkopurijoita. Arasta ja hermostuneesta sekä vaikeasti käsiteltävästä koirasta voi olla todella vaikea kouluttaa luolakoiraa. Hyvä luolakoira on iloinen sekä itsevarma ja samalla myös mitä mahtavin seurakoira.
Mäyräkoirille on tarjolla luolakoevaihtoehdoissa luonnon luolassa metsästäminen (LUME) sekä keinoluolassa metsästäminen (LUT). LUME -kokeen tarkoitus on arvostella koiran soveltuvuutta ja halua työskennellä luolakoirille ominaisessa tehtävissä käytännön metsästyksessä. Siinä otetaan selvää koiran halusta ja kyvystä löytää riistaeläin, ilmaista sen olinpaikka kiinteällä haukulla tai karkottaa se tai muuten toimia siten, että tuomari voi vakuuttua koiran ominaisuuksista. Metsästettävät eläimet ovat mäyriä, kettuja ja supikoiria. Koira ei saa hyväksyttyä loppuarvosanaa, jos riistaa ei kokeen aikana löydy. LUT -toiminta on valvottua ja tässä harrastuksessa on tarkoitus, että kumpikaan, tarhakettu eikä koira, pääse vahingoittumaan.
Pienemmille mäyräkoirakokoluokille on tarjolla pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskoe (PIKA), jonka tarkoituksena on mitata niiden käyttöominaisuuksia ja sekä luonteessa ja käyttäytymisessä ilmeneviä metsästystaipumuksia. Kokeessa testataan koiran halua ja kykyä seurata riistaa maastossa, toimia kolossa, laukauspelottomuutta sekä kiinnostusta saalista kohtaan.

Mäyräkoirat pääsevät myös haukkumaan aidosta karhusta tehtyä konekarhua. Karhussa on mukana oikeat hajut.
Tässä katsotaan, kuinka mäyräkoira suhtautuu villisikaan. Mäyräkoiria käytetään myös villisikojen metsästyksessä.


Rotumääritelmä

Tummennetut, kursivoidut tekstit ovat karkeakarvaisen mäyräkoiran rotumääritelmästä.

Yleisvaikutelma
Matala, lyhytraajainen ja pitkänomainen, kuitenkin tiivisrakenteinen ja hyvin lihaksikas. Pään asento on ryhdikäs ja ylväs, ilme tarkkaavainen. Sukupuolileima on selvä. Vaikka raajat ovat lyhyet suhteessa pitkään runkoon, mäyräkoira on hyvin liikkuvainen ja ketterä.

Tärkeitä mittasuhteita
Maavara on noin kolmasosa säkäkorkeudesta siten, että säkäkorkeus on tasapainoisessa suhteessa rungon pituuteen eli noin 1:1,7-1,8.

Käyttäytyminen/luonne
Ystävällinen ja tasapainoinen, ei arka eikä aggressiivinen. Intohimoinen, kestävä ja ketterä metsästyskoira, jolla on hyvä hajuaisti.

Mäyräkoira on matala, lyhytjalkainen ja pitkänomainen. Koira on kuitenkin jäntevä ja voimakaslihaksinen. Päänasento on ryhdikäs ja ylväs. Ilme on älykäs. Olemuksen tulee uhkua itsevarmuutta, viisautta ja rohkeutta.  Mäyräkoira ei vaikuta kömpelöltä pitkään runkoon nähden lyhyistä jaloista huolimatta. Mäyräkoira liikkuu sulavasti. Mäyräkoiran ei tule olla kärppämäisen solakka.

Uroksen ja nartun välisen eron on oltava selvä. Uros tekee kokonaisuudessaan voimakkaamman vaikutelman. Esimerkiksi sen pää on suhteellisesti voimakkaampi kuin nartulla. Pienikin uros voi olla urosmainen. Nartulla on pyöreämmät lihakset kuin uroksella.

Luonne on osa tyyppiä. Arka, vihainen tai flegmaattinen mäyräkoira on epätyypillinen. Monipuolinen metsästyskoira mäyräkoira on vilkas, laukauksia pelkäämätön, ihmisystävällinen ja hyväntahtoinen. Samat ominaisuudet ovat tärkeitä myös seurakoiralle.
Ilmoituksia koiran aggressiivisesta käyttäytymisestä näyttelyissä tai kokeissa on tullut rotujärjestölle hyvin vähän.

Rotumääritelmä ei puutu tiukasti suhteellisiin mittoihin, joten tämä antaa hiukan tulkinnan vapautta niin tuomareille kuin kasvattajille. Mäyräkoira on mittasuhteiltaan ja yleisvaikutelmaltaan tyypillinen mäyräkoira, kun se täyttää seuraavat suhteelliset mitat:
Koiran koko pituus eturinnan kärjestä lonkkaluun takaosaan on noin 1,7-1,8 kertaa säkäkorkeus. Kaulan pituus niskakyhmystä lapaluun kärkeen on noin puolet selän pituudesta eli etäisyys lapaluun kärjestä lonkkaluun etuosaan.
Pään pituus kuonon kärjestä niskakyhmyyn on hieman suurempi kuin kaulan pituus.
Maavara on noin 1/3 säkäkorkeudesta.


Pää

Sekä ylhäältä että sivulta katsottuna pitkänomainen, kirsua kohti tasaisesti kapeneva, ei kuitenkaan suippo. Kulmakaaret ovat selvästi erottuvat. Nenärusto ja kuononkärki ovat pitkät ja kapeat.
Pään tulee olla teräväpiirteinen ja kuiva.  Kuono-osa on vähintään yhtä pitkä kuin kallo-osa. Päässä tulee olla voimaa, mutta silti se ei saa olla karkeatekoinen. Sivusta katsottuna vain hieman kaartuva päälaki jatkuu mahdollisimman vähäisen otsapenkereen jälkeen jalomuotoisena kevyesti kaartuvana kuononselkänä. Kuono- ja kallo-osa ovat sivusta katsottuna mahdollisimman yhdensuuntaiset. Kuono-osan tulee olla pituudestaan huolimatta voimakas ja leveä ja antaa tilaa voimakkaalle purennalle. Mäyräkoirilla esiintyy kapeita leukoja, joten tähän asiaan tulee kiinnittää jalostuksessa huomiota. Poskikaarien tulee olla voimakkaat, mutta ne eivät saa olla esiin työntyvät.

Ideaalisen pään päälle voi asettaa viivottimen siten, että se kulkee sekä kuono- että kallo-osan pinnalla ja ilmaa on välissä ainoastaan kevyesti kaareutuvan nenäruston kohdalla sekä aivan kevyesti kallon takaosassa ennen voimakasta niskakyhmyä.
Otsaluun silmän yläpuolella oleva kaari on voimakas ja luo optisen harhan otsapenkereestä, jota kulmakarvat vielä korostavat. Kallo-osa suhteessa kuono-osaan ei saa vaikuttaa karkealta.

Mäyräkoiran päässä tulee olla voimaa, mutta silti se ei saa olla karkeatekoinen.


Kallo-osa
Melko tasainen, liittyy vähitellen hieman kaareutuvaan kuononselkään.

Kallo-osa on kevyesti kaareutuva.

Otsapenger
Vain hieman havaittava.

Kirsu
Hyvin kehittynyt.

Sierainten tulee olla avoimet.

Kuono-osa
Pitkä, riittävän leveä ja voimakas. Kita on hyvin aukeneva ja ulottuu silmien kohdalle.

Huulet
Tiiviit ja hyvin alaleuan peittävät
.

Huulet eivät saa olla riippuvat eivätkä suipot. Suupielet näkyvät vain hieman.

Leuat, hampaat, purenta
Ylä- ja alaleuka ovat voimakkaat. Säännöllinen ja tiiviisti sulkeutuva leikkaava purenta. Ihanteena on täysi hampaisto, 42 hammasta hammaskaavion mukaisesti. Kulmahampaat ovat voimakkaat ja täsmällisesti lomittain
.
Kita on hyvin aukeava, jopa silmien taakse venyvä. Leuat ovat vahvat ja purenta voimakas. Kulmahampaat ovat suuret ja toisiinsa tiiviisti liittyvät. M3-hampaita ei arvostelussa oteta huomioon. Kahden P1-hampaan puuttuminen ei ole virhe. Yhden P2-hampaan puuttuminen on virhe, jos M3-hampaita lukuun ottamatta muita hampaita ei puutu. Poikkeama moitteettomasta leikkaavasta purennasta, kuten tasapurenta, on virhe.

Ainakin aiemmin Saksassa on arvostettu enemmän tasapurentaa, koska silloin alaleuka on voimakas.

Silmät
Keskikokoiset, soikeat, kirkkaat ja kaukana toisistaan. Ilme on tarmokas ja kuitenkin ystävällinen, ei pistävä. Silmien väri on kaikilla värimuunnoksilla kirkas, tummanpunaruskeasta mustanruskeaan. Herasilmät, siniset tai hopeanharmaat silmät ovat kuitenkin laikullisilla koirilla sallitut, mutta eivät toivotut.

Silmät ovat oleellinen osa mäyräkoiran ilmettä. Joillakin mäyräkoirilla näkee pistävää ilmettä. Se ei ole kaunis. Silmien tulee olla tummat ja mantelin muotoiset. Silmien väri tulee olla suhteessa koiran muuhun väritykseen.

Korvat
Riippuvat; ylös eivät liian eteen kiinnittyneet, kärjestään pyöristyneet ja pitkähköt, eivät liioitellut. Korvat ovat liikkuvaiset ja etureunastaan tiiviisti poskenmyötäiset.


Korvien ei tule olla kapeat, terävät eikä laskostuneet. Mäyräkoiralla korvat ovat verraten suuret, mutta ne eivät kuitenkaan saa olla liian suuret. Liian pienet tai liian ylöskiinnittyneet tai ilmavat korvat tekevät vieraan vaikutuksen.

Kaula
Riittävän pitkä, lihaksikas ja kuiva. Niskalinja on hieman kaareva, ja kaulan asento luontevan ryhdikäs.

Kaulassa ei saa olla löysää nahkaa. Liian lyhyt ja paksu kaula tekee raskaan vaikutelman. Toisaalta liian pitkä ja ohutkaan kaula ei ole toivottu. Joutsenkaula ei ole kaunis. Monen rodun kohdalla kasvattajat toivovat koiralle pitkää kaulaa, jotta koira olisi näyttävämpi. Tähän asiaan tulisi kiinnittää huomiota.
Pään ja kaulan ylväs asento on ratkaiseva seikka koiran ryhdille. Se ei kuitenkaan saa olla seurausta liian pystystä lavan asennosta. Täten kaulan asento on myös pysty.

Runko
Mäyräkoiran rotumääritelmä on pysynyt lähes muuttumattomana 1800-luvulta saakka. FCI:n 1964 ja SKL:n 1978 hyväksymässä rotumääritelmässä, kuten ei aiemmissakaan, puututtu tiukasti mäyräkoiran mittasuhteisiin. Rotumääritelmää tulkinneet mannereurooppalaiset ulkomuototuomarit katsoivat, että sopiva rungon korkeuden suhde pituuteen on 1:2. Koon suhteen rotumääritelmä on ollut tarkempi. Se määritteli normaalikokoisten mäyräkoirien painoksi 7-9 kg. 1990-luvulla rotumääritelmää ja mäyräkoiran mittasuhteita muutettiin. Uusimmassa, FCI:n 2001 ja SKL:n 2002 hyväksymässä rotumääritelmässä säkäkorkeuden suhde pituuteen pieneni. Normaalikokoisille muunnoksille annettiin ainoastaan ohjeellinen enimmäispaino, noin 9 kg. Hyväksyttäviä purentatyyppejä ovat leikkaava purenta ja tasapurenta. Tasapurenta ei kuitenkaan ole toivottava vaan alentaa palkintosijaa. Hyväksyttyjen värien luettelosta poistettiin keskiajalta peräisin olevia värejä, kuten valkolaikullisuus ja värejä, joihin liittyy terveysongelmia, kuten isabella ja sininen.

Runko on tärkeä korrektille etuosalle, koska rintakehän muoto on tärkeä seikka eturaajojen asennolle.

Ylälinja
Sulavalinjaisesti niskasta hieman viistoa lantiota kohti jatkuva.

Säkä
Korostunut.


Oikeanlaiseen laparakenteeseen liittyy korkea ja voimakas säkä. Ensimmäiset seitsemän selkänikamaa, jotka muodostavat säkäalueen, poikkeavat muista selkänikamista siten, että okahaarakkeet suuntautuvat viistoon taaksepäin noin 45 asteen kulmassa ja muodostavat kiinnityskohdan kaulalihaksille ja lavasta tuleville lihaksille. Tämän vuoksi säkä on tärkeä koiralle.

Selkä
Jatkuu korkean sään takaa suorana tai hieman taaksepäin laskevana. Kiinteä ja lihaksikas.

Ihanteellinen selkä ei ole viivotinsuora, vaan kevyesti kaareutuva. Täysin suora selkä on heikko ja vaatii valtavan lihasvoiman pitämään selän koossa, varsinkin liikkuessa, sillä kaareutuvan lanneosan tarjoama jousivaikutus puuttuu.
Ihanteellinen selän pituus on noin 1,7-1,8 kertaa säkäkorkeus. Liian pitkä selkä on heikko ja lyhyt selkä puolestaan vaikuttaa haitallisesti koiran liikkeiden joustavuuteen.    Notkoselkä on vakava virhe ja se johtuu yleensä etuosan heikkouksista, huonosta lihaksistosta ja liian suorasta selästä. Koira voi olla myös liian lihava.

Lanne
Erittäin lihaksikas ja riittävän pitkä.

Oikeanlainen lanneosa on kevyesti kaareutuva ja jatkuu kohtuullisen viistoon lantioon. Jos lanne on liian kaareva, niin silloin koiralla on karppiselkä. Samalla kertaa koiralla on tavallisesti myös luisu lantio ja näin liikkeestä menee teho.

Lantio
Leveä, riittävän pitkä ja hieman viisto.

Lantio muodostuu lonkkaluista, jotka ovat ristiluun välityksellä yhteydessä selkärankaan. Liikunnallisesti parhaan työntövoiman antaa 30 asteen kulmassa vaakatasoon oleva lantiorakenne.
Jos lantio on jyrkkä eli luisu, niin sen kulmaus on enemmän kuin 30 astetta vaakatasoon nähden. Seurauksena on selkäviivan köyristyminen ja lyhyt, tehoton taka-askel. Jos lantio on vaakasuora, pidentyy askel, mutta siitä kuitenkin puuttuu työntövoima.

Rintakehä
Rintalasta on hyvin selväpiirteinen ja niin voimakkaasti eteentyöntyvä, että sen kummallekin puolelle muodostuu kuoppa. Rintakehä on edestä katsottuna soikea, ylhäältä ja sivulta katsottuna tilava. Kylkiluut ulottuvat kauas taakse. Kun lapaluu ja olkavarsi ovat oikean pituiset ja oikein kulmautuneet, eturaajat peittävät sivulta katsottuna rintakehän syvimmän kohdan.

Rintalastan tulee olla pitkä ja voimakkaasti eteentyöntyvä, jotta se olisi voimakas. Kylkiluiden on oltava hyvin kehittyneet, myös taaimmaisten, jolloin rintakehä on pitkä. Tilava rintakehä antaa suurimman mahdollisen tilan keuhkoille, sydämelle ja lisäksi parhaan tuen eturaajoille. Eturaajat tarvitsevat tukea, sillä etuosa pysyy koossa pelkkien lihasten avulla. Etuosan tulee kyetä ottamaan vastaan jokaisen askeleen isku. Sen tulee olla joustava, joten se ei voi olla kiinteässä yhteydessä muuhun luustoon.
Jos rintakehä on liian kapea alaosastaan, ei kyynärvarsi saa tarvitsemaansa tukea ja näin etuasennosta tulee ahdas ja ranteisiin sekä käpäliin kohdistuu ylimäärin rasitusta. Pyöreä, tynnyrimäinen rintakehä saa aikaan leveän etuasennon ja se ei voi toimia tehokkaasti.
Mikäli neljä viimeistä kylkiluuta, jotka eivät enää liity rintalastaan, eivät ole kyllin pitkiä ja taaksepäin vinoja, muodostuu lyhyt rintakehä ylösvedettyine vatsaviivoineen. Näky on ruma, mutta tämän lisäksi vielä yhdistettynä hyvin lyhyeen rintalastaan aiheuttaa sisäänpäin työntyvän rintakehän.

Kun eturaajojen kulmaukset ja rintakehän muoto ovat oikeanlaiset, peittyy rintakehän syvin kohta eturaajojen taakse ja maavara on noin 1/3 säkäkorkeudesta.

Alalinja ja vatsaviiva
Vatsaviiva on hieman kohoava.
Alalinja muodostuu rintalastasta ja kylkiluista. Vatsaviivan tulee olla hieman kohoava. Varsinkin käyttöpuolen koirilla voi nähdä runsaammin kohoavaa vatsaviivaa. Se ei mielestäni ole kaunis.

Häntä
Ei liian ylös kiinnittynyt, selkälinjan jatkeena. Hännän viimeinen kolmannes saa olla hieman kaartuva.

Lonkkaluiden välissä oleva selkänikamien suoranainen jatke, kolmen nikaman yhteenliittymä, ristiluu, on häntänikamien kiinnityskohta. Tämän ristiluun asennolla on merkitystä hännän asennolle. Ristiluun asento on riippuvainen lonkkaluun asennosta, koska ne ovat yhteydessä toisiinsa. Koirat, jotka voivat pitää häntäänsä alhaalla, eivätkä nosta sitä selkälinjansa yli, ristiluu yleensä kääntyy takaosastaan alaspäin. Jos ristiluu kohoaa vähänkin liikaa, on seurauksena häntä, joka pyrkii taittumaan selän yli.
Jos koiralla on vaakasuora lantio, niin se edesauttaa hännän kohoamista liian korkealle. Tällöin ristiluun asento on liian vaakasuora. Myös hännän lihaksistolla on vaikutusta hännän asentoon. Yläpuolta aktivoi kaksi ja alapuolta yksi lihas. Jos alapuolen lihas menettää jännityksensä, niin häntä pääsee taipumaan selkäviivan yli.

Hännän tulee olla selkälinjan luonnollisena jatkeena hieman alaviistossa.

 

Raajat
Eturaajat
Yleisvaikutelma
Eturaajat ovat voimakaslihaksiset ja hyvin kulmautuneet. Edestä katsottuna ne ovat kuivat, suora-asentoiset ja hyväluustoiset. Käpälät suuntautuvat suoraan eteenpäin.

Eturaajojen tulee olla rasittavaan luolatyöskentelyyn sopivat; lihaksikkaat, jykevät, lyhyet ja leveät. Eturaajat ovat edestä katsottuna suora-asentoiset. Raajat eivät kuitenkaan muodosta pystysuoraa viivaa olkanivelestä käpälään. Jos näin olisi, niin koira ei saisi käpäläänsä lavan painopisteen alle, paitsi jos lavan asento olisi virheellinen.
Ranteet ovat vähän lähempänä toisiaan kuin olkanivelet. Näin kyynärvarsi seuraa hyvin rintakehän kaarta ja ranteista käpälään ulottuvat välikämmenet ovat edestä katsottuna suorat, tiiviit ja korkeat. Kissankäpälää muistuttavat käpälät osoittavat suoraan eteenpäin. Liikkeessä edestäpäin katsoessa tulee käpälän liikeradan olla suora.

Lavat
Pitkät ja viistot lapaluut ovat tiiviisti rintakehän myötäiset. Lihakset ovat joustavat.

Lavat ovat pitkät ja vinoasentoiset liittyen kiinteästi hyvin kehittyneeseen rintakehään. Lapa on 45 asteen kulmassa pystytasoon nähden. Näin lavasta tulee pisin mahdollinen ja saadaan tilaa lihaksille. Lihaksien tulee olla tiiviit.
Jos lapa on pysty eli kulma on vähemmän kuin 45 astetta, ei eturaajan liikerata ole ulottuva. Koira joutuu taivuttamaan rannettaan ja nostelemaan etukäpäläänsä normaalia korkeammalle. Jos lavan kulma olisi yli 45 astetta, niin silloinkin koiran liike olisi tehotonta. Koira saisi ojennettua raajaansa eteenpäin, mutta askeleesta puuttuisi työntövoima.
Lyhytraajaisella koiralla koko laparakenne voi olla siirtynyt eteenpäin eli silloin puhutaan etuasentoisesta lavasta. Lyhyeen olkavarteen liitettynä tämä aiheuttaa sen, että koiralta häviää eturinta. Toki koiralla voi olla oikeastikin heikko eturinta. Etuasentoisten lapojen kärjet löytyvät tunnusteltaessa kaulan puolelta. Mitä edempänä lapa on sitä vinommin se on ylhäältä katsottuna asettunut koiran pituusakselin nähden. Etuasentoinen lapa aiheuttaa siis rinnan häviämisen sekä tehottoman askeleen.

Olkavarret
Vahvaluustoiset, lihaksikkaat ja lähes suorassa kulmassa samanpituiseen lapaluuhun nähden. Olkavarret ovat tiiviisti kylkiluiden myötäiset, mutta silti vapaasti liikkuvat.

Olkavarren tulee olla lapaan nähden 90 asteen kulmassa. Näin koiralle saadaan tehokas etuaskel. Lihaksien tulee olla voimakkaat.
Jos olkavarsi on lyhyt, niin etuaskeleesta tulee lyhyt. Tämän virheen näkee parhaiten, kun koira kulkee ravissa. Jos koira ei ole kulmautunut edestä sopivasti, niin se kuluttaa paljon energiaa maastossa laukatessa. Liike ei ole matkaa jouduttava, vaan liike on lyhyt ja kohoaa normaalia ylemmäksi.

Kun laparakenne on riittävän takana 45 asteen kulmassa ja olkavarret ovat lavan mittaiset, niin etuosa on tasapainoinen seistessä ja liikkeessä. Seisoessa käpälät lepäävät sekä edestä että sivulta katsottuna lapojen painopisteissä.

Kyynärpäät
Eivät sisään- eivätkä ulospäin kääntyneet.

Jos koiran kyynärpäät kääntyvät sisään- tai ulospäin, niin ne vaikuttavat koiran liikkeisiin sekä lihaksistoon. Jos koiralla on lyhyt olkavarsi, niin lihakset puskevat kyynärpäätä irti rungosta. Näin koiralle tulee löysät kyynärpäät.

Kyynärvarret
Lyhyet, kuitenkin niin pitkät, että koiran maavara on noin kolmannes säkäkorkeudesta. Kyynärvarsien tulee olla mahdollisimman suorat.

Kyynärvarsien tulee olla mahdollisimman vähän sisäänpäin kaartuvat ja etu- sekä ulkopuolelta tiivis ja joustavalihaksinen.

Ranteet
Hieman lähempänä toisiaan kuin olkanivelet.

Heikot ranteet ovat iso virhe. Ne vaikuttavat koiran asentoon ja liikkeeseen. Osa mäyräkoirista seisoo ranskalaisittain eli jalat kääntyvät ranteista ulospäin.
Välikämmenet
Eivät saa sivulta katsottuna olla liian jyrkät eivätkä selvästi eteenpäin taipuvat.

Sivulta katsottuna välikämmen on kevyesti eteenpäin taittuva, mutta se ei saa olla vento eikä pysty. Jos välikämmen on pysty, niin se on esiaste eteenpäin taittuvalle ranteelle. Heikot välikämmenet ovat iso virhe.

Käpälät
Varpaat ovat tiiviisti yhdessä ja selvästi kaareutuvat. Päkiät ovat voimakkaat, kestävät ja täyteläiset, kynnet lyhyet ja vahvat. Kannuksella ei ole toiminnallista merkitystä, mutta sitä ei saa poistaa.

Etujaloissa varpaita on viisi, joista koira seisoo neljällä. Ulkokierteiset etukäpälät ovat iso virhe. Heikko ranne, välikämmen ja etukierteiset etukäpälät aiheuttavat käpälän liikerataan muutoksia siten, että ne kulkevat sisäkautta. Myös sisäkierteinen käpälä on virhe. Se liittyy usein lyhyeen olkavarteen ja aiheuttaa käpälän liikeradassa muutoksen ulospäin.

Takaraajat
Yleisvaikutelma
Takaraajat ovat voimakaslihaksiset ja sopivassa suhteessa eturaajoihin. Polvet ja kintereet ovat voimakkaasti kulmautuneet. Takaraajat ovat yhdensuuntaiset, eivät ahtaat eivätkä leveäasentoiset.

Takaraajat ovat takaa katsoen suorat eli tällöin lonkkanivelestä käpälään voidaan piirtää suora viiva. Koira on seistessään tasapainossa. Lantio on pitkä, leveä, pyöreä ja täyteläisen lihaksikas. Lonkkaluu on riittävän pitkä ja voimakkaasti kehittynyt, kohtalaisen vinoasentoinen. Takaraajat antavat liikkeelle työntövoimaa.
30 asteen kulmassa oleva lonkkaluu ja siihen 90 asteen kulmassa oleva reisiluu ja siihen 90 asteen kulmassa oleva, vähintään reisiluun mittainen, mieluummin hieman pidempi, sääriluu aikaansaavat järjestelmän, joka takaa parhaimman taka-askeleen. Lisäksi tämä järjestelmä on parhaiten sopusoinnussa oikein kulmautuneen etuosan kanssa.

Reidet
Pitkät ja voimakaslihaksiset.

Reisiluu on voimakas ja pitkä, lantioluuhun nähden suorassa kulmassa. Reidet ovat täyteläisen pyöreät.

Polvet
Leveät, vahvat ja voimakkaasti kulmautuneet.

Polven tulee olla leveä ja voimakas.

Sääret
Lyhyet, lihaksikkaat ja lähes suorassa kulmassa reisiluuhun nähden.

Mäyräkoiran sääret ovat moneen rotuun nähden lyhyet. Lihaksiston tulee olla jäntevä.

Kintereet
Kuivat ja erittäin jänteikkäät.

Kinnertaive on leveä, kantaluu voimakkaasti esiin työntyvä. Jos kiintereet suuntautuvat ulospäin, koiralla on länkisääret. Jos kintereet puolestaan ovat kiertyneet sisäänpäin, puhutaan pihtikinttuisuudesta. Molemmat tilat vaikuttavat takaliikkeisiin.

Välijalat
Suhteellisen pitkät, sääreen nähden liikkuvat ja hieman eteenpäin kaartuneet.

Käpälät
Neljä varvasta, jotka ovat tiiviisti yhdessä ja selvästi kaareutuneet. Koira seisoo tasapainoisesti voimakkailla päkiöillä.

Liikkeet
Maatavoittavat, vaivattomat ja tehokkaat. Eturaajan liike on pitkä ja matala, takaraajan voimakkaasti työntävä. Selkälinja myötäilee kevyesti liikkeitä. Hännän tulee olla selkälinjan luonnollisena jatkeena hieman alaviistossa. Raajojen liikkeet ovat yhdensuuntaiset.

Takaraajojen tulisi liikkeessä muodostaa takaa katsottuna suora viiva lonkkanivelestä käpälään. Liikkeiden ei kuitenkaan tule olla täysin yhdensuuntaiset. Hyvin liikkuva koira pyrkii nopeassa ravissa takakäpälillä etsiytymään mahdollisimman lähelle rungon pituussuunnan painopistettä eli keskiviivaa. Koira pyrkii siihen myös eturaajoillaan. Mäyräkoiran rakenne on sellainen, että se ei kykene siihen täydellisesti. Tämä kaikki on osattava erottaa varsinaisesta ahtaudesta eli joko rungon kapeudesta tai luiden vääntymisestä.
On tärkeää tarkkailla koiran liikkeitä myös sivulta päin. Samalla voi tarkkailla selkäviivaa, jonka pitäisi pysyä liikkeessä tasapainossa eikä tehdä ylös-alas –liikettä. Koiran tulisi olla kulmautunut tasapainoisesti edestä sekä takaa, jotta myös liike olisi tasapainoinen. Koiraa kannattaa tutkia ravissa, koska silloin nähdään parhaiten koiran heikot kohdat.

Nahka
Tiiviisti rungonmyötäinen.

Karvapeite

Karva
Kuonoa, kulmakarvoja ja korvia lukuun ottamatta koko runkoa peittää tasainen, rungonmyötäinen, tiheä ja karkea peitinkarva, jonka alla on aluskarvaa. Kuonossa karva muodostaa selvän parran. Kulmakarvat ovat tuuheat. Korvissa karvapeite on lyhyempää kuin rungossa ja lähes sileää. Häntä on kokonaan ja tasaisesti pinnanmyötäisen karvan peittämä.

Karva ei saa olla liian runsasta eikä niukkaa eikä myöskään pehmeää. Rungossa karva on noin kaksi senttimetriä pitkää. Puutteellinen pohjakarva voi liittyä pehmeään karvaan tai liian harvaan trimmausväliin. Tiheämpi trimmausväli saattaa aktivoida karvankasvua.

Säännöllisesti trimmattu turkki on säänkestävä.


Väri
Useimmiten vaalean tai tumman riistanvärinen, lisäksi kulonkeltainen sekä kaikki lyhytkarvaisen mäyräkoiran värit.

Lyhytkarvaisen mäyräkoiran osiossa mainitut värit:
a) Yksiväriset: punainen, punakeltainen tai keltainen mustin päistärkarvoin tai ilman. Puhdas väri on toivotuin, samoin punainen väri ennen punakeltaista tai keltaista. Koirat, joilla on runsaasti mustia päistärkarvoja kuuluvat myös tähän ryhmään eivätkä muunvärisiin. Valkoinen väri ei ole toivottava, mutta pienet yksittäiset täplät eivät ole hylkäävä virhe. Kirsu ja kynnet ovat mustat; punertavanruskeat ovat myös sallitut, mutta eivät toivotut.

b) Kaksiväriset: syvänmusta tai ruskea, kummassakin värissä ruosteenruskeat tai keltaiset merkit silmien yläpuolella, kuonon sivuilla ja leuan alla, korvan sisäreunassa, eturinnassa, raajojen sisä- ja takapuolella, käpälissä, peräaukon ympärillä jatkuen siitä hännän alapuolella 1/3 – 1/2 sen pituudesta. Kirsu ja kynnet ovat mustilla koirilla mustat, ruskeilla koirilla ruskeat. Valkoinen väri ei ole toivottavaa, mutta yksittäiset pienet täplät eivät ole hylkäävä virhe. Liian laajat ruskeat tai keltaiset merkit eivät ole toivotut.

c) Laikulliset ja juovikkaat: Yleisväri on aina tumma (musta, punainen tai harmaa). Toivottuja ovat epäsäännölliset harmaat tai kellanruskeat laikut (suuret alueet eivät ole toivottuja). Tumman tai vaalean värin ei kummankaan tule olla hallitseva. Juovikkaan mäyräkoiran väri on punainen tai keltainen, jossa on pohjaväriä tummempia juovia. Kirsu ja kynnet ovat kuten yksi- tai kaksivärisillä.
Mainitsen tässä laajemmin riistanvärin, koska se on yleinen väri karkeakarvaisilla mäyräkoirilla. Väritys muodostuu siten, että yksittäisen karvan keskiosassa, sen paksuimmassa kohdassa, on vaalea vyöhyke. Kun karvapeite on osaksi tai kokonaan muodostunut tällaisista kaksivärisistä karvoista, syntyy riistanväritys. Jos nämä karvat ovat pääosin mustia, syntyy ns. hirven tai villisian väri ja jos karvat ovat ruskeita, syntyy jäniksen väri. Mustissa karvoissa vaalea vyöhyke on punaisesta valkoiseen, ruskeissa keltaisesta valkoiseen. Riistanväri dominoi kaikkia paitsi punaista väriä.

Riistanvärinen

 

Valkoiset merkit rinnassa ovat sallittuja, mutta eivät toivottuja. Mäyräkoirissa esiintyy esimerkiksi piebald –väritystä, jossa koiralla on paljon valkoista väriä. Tämä ei ole sallittu värimuunnos. Mäyräkoiralla satunnaisesti esiintyviä värejä ovat myös kermanvärinen (ei sallittu FCI-maissa) ja juovikas, joita esiintyy erityisesti englantilaisessa mäyräkoirapopulaatiossa..

Koko ja paino
Normaalikokoinen: Rinnanympärys yli 35 cm. Painon yläraja on noin 9 kg. Kääpiömäyräkoira: Rinnanympärys yli 30 cm, korkeintaan 35 cm mitattuna vähintään 15 kuukauden iässä.
Kaniinimäyräkoira: Rinnanympärys korkeintaan 30 cm, mitattuna vähintään 15 kuukauden iässä.

Mäyräkoirissa koko on ajan kanssa lähtenyt nousemaan. Läheskään kaikista koirista ei voi sanoa, että ne painavat noin 9 kg. Paino voi olla useita kiloja enemmän. Koirat saattavat näyttää näyttävämmiltä, mutta tulisi kuitenkin muistaa, että mihin tarkoitukseen rotu on luotu.

DTK (Deutsche Teckelklub) ja WUT (Welt Union Teckel) ovat pyrkineet torjumaan eräiden FCI – maiden yritykset rotumääritelmän muuttamisesta koon osalta sallivammaksi. WUT:n yläraja normaalikokoisen mäyräkoiran painolle on 10 kg. Tätä suurempia koiria ei palkita laatuarvosanalla erinomainen. Näyttelykehissä suuntaus on ollut jo vuosia suurikokoisia suosivaa.

Virheet
Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin. M3-hampaita ei arvostelussa oteta huomioon. Kahden P1-hampaan puuttuminen ei ole virhe. Yhden P2-hampaan puuttuminen on virhe, jos M3-hampaita lukuun ottamatta muita hampaita ei puutu. Poikkeama moitteettomasta leikkaavasta purennasta, kuten tasapurenta, on virhe.

Vakavat virheet
– hento, korkearaajainen tai maata viistävä ruumiinrakenne
– muut hammaspuutokset kuin ne, jotka on kuvattu kohdissa virheet tai hylkäävät virheet
– herasilmät muilla kuin laikullisilla koirilla
– teräväkärkiset, voimakkaasti laskostuneet korvat
– lapojen välissä riippuva runko
– notko- tai köyryselkä
– heikko lanneosa
– voimakas takakorkeus (lantio korkeammalla kuin säkä)
– riittämätön rintakehä
– vinttikoiramaisesti ylösvetäytyneet kupeet
– niukasti kulmautuneet etu- tai takaraajat
– kapeat, heikkolihaksiset takaraajat
– pihtikinttuisuus tai länkisäärisyys
– sisäänpäin tai liiaksi ulospäin kääntyneet käpälät
– hajavarpaisuus
– jäykkä, kömpelö tai vaappuva liikunta

Karvapeitteen virheet
– pehmeä karvapeite, olipa se lyhyttä tai pitkää
– pitkä, rungosta joka suuntaan harottava karvapeite
– kihara tai laineikas karvapeite
– pehmeä karva päässä
– viirihäntä
– parran puuttuminen
– aluskarvan puuttuminen
– lyhytkarvaisuus

Hylkäävät virheet
– vihaisuus ja liiallinen arkuus
– selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen
– hyvin pelokas tai aggressiivinen luonne
– ala-, ylä- tai ristipurenta
– virheellinen alakulmahampaiden asento
– yhden tai useamman kulma- tai etuhampaan puuttuminen
– muiden kuin kohdassa ”virheet” mainittujen väli- tai poskihampaiden puuttuminen – sisäänpainunut rintakehä
– kaikki häntäviat
– hyvin löysät lavat
– eteenpäin taittuvat ranteet
– musta väri ilman ruskeita merkkejä, valkoinen väri ruskeilla merkeillä tai ilman
– muut kuin rotumääritelmän luettelemat värit


HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.

Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.

 

Lähteet:

Lampero, M. (1982). KR-Kirjat Oy. Mäyräkoira.

SuKoKan Kasvattaja-akatemian koulutusmateriaali

Mäyräkoirien jalostuksen tavoiteohjelma

Mäyräkoiran rotumääritelmä

Mäyräkoirien väri- ja kuviomuunnokset